Pyhän vihan voima


Viha on ollut minun maailmassani aina kielletty tunne, vaikka viha on yksi ihmisen perustunteista.

kuva: Pixabay

"Ei saa olla vihainen." "Älä ole vihainen." "Miksi olet aina niin vihainen?", kuuluu kaikuna lapsuuteni laitumilta.

Vastauksena tuohon kaikuun, opin jo hyvin varhain piilottamaan vihani. Painamaan sen alas itsessäni, milloin milläkin keinoin. Olin kuin räjähdystään odottava painekattila.

Räjähdyksiäkin on tapahtunut. Elin alkoholinhuuruisina vuosinani useammankin vaiheen, jossa pullonkaulaan tarttuminen johti lähes aina agressiivisena käytöksenä purkautuviin raivokohtauksiin. Piilotettu viha sisälläni ei pysynyt piilossa. Ei vaikka kuinka kovasti yritin. Valitettavasti en tuntenut rakentavia keinoja purkaa vihaani. En pystynyt hyväksymään itseäni sen kanssa. Raivokohtauksia seurasivat aina syyllisyys ja häpeä.

Vihan tunnetta pidetään usein pahana asiana. Ajattelen, että itse tunne ei ole paha. Asian ytimessä olisi kai se, että oppisi tuntemaan vihan tunteet rakentavasti ja hyväksymään ne. Jos rakentavia keinoja ei ole, on hyvin mahdollista, että painekattila -mallin seurauksena tapahtuu pahoja asioita sekä itselle että muille.

Kun vihan tunteen itsessään hyväksyy, antaa sille luvan olla ja tulla, se muuttuu pyhäksi vihaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi. Se muuttuu oman voiman rakennusaineeksi.

Sain tänään uskomattoman hienon kokemuksen pyhän vihan voimasta.

Olimme metsäretkellä koiran sekä lasten kanssa ja sade pääsi yllättämään. Saapuessamme takaisin autolle sekä lapset että koira olivat märkiä ja ärtymykseni kasvoi jokaisen mutaisen askeleen kanssa samassa tahdissa. Pääsimme kotiin ja pyysin komppaniaa siirtymään takapihalle riisuntumaan. Huomasin astuessani pihaan jättäneeni kaikki petivaatteet tuulettumaan eli kastumaan pihakeinuun.

Ensin meinasi tulla itku. Että miten tämäkin "eheytän itseäni perheen kanssa metsässä" -retki voi tällaiseen taakkaan päättyä. Silmissä vilisi filminauha, jossa ensin peset koiran, sitten kengät, sitten vaatteet. Sitten ne märät pyykit ja missä helvetissä tässä nyt sitten nukutaan, kun kello on jo noin paljon ja missä järjestyksessä nämä kaikki asiat pitäisi tehdä.

Sitten tuli kuin taikaiskusta hetki, jossa ärtymys ja ahdistus asiasta muuttuivat vihaksi. Olin yhtäkkiä äärettömän vihainen tuolle tilanteelle. Niin vihainen, että tuntui juuri leikatun kilpirauhasen leikkaushaava repeävän. Itsesyytökset juoksivat paikalle, mutta olin nopeampi. Päätin antaa vihan tulla vastustelematta. Annoin itselleni luvan tuntea sen kokonaisuudessaan.

Tuo viha laittoi minut, muutamien vittujen ja saatanoiden säestyksellä liikkeelle sellaisella voimalla, että järkytyin itsekin. Olin kuin riivattu hoitaessani asioita yksi kerrallaan tarmokkaasti eteenpäin. Mielessäni annoin vihan tulla ja purin sitä koko ajan samalla fyysisesti likaisiin kenkiin ja vaatteisiin.

En ollut kovin pitkään vihainen pelkästään tuolle tilanteelle. Olinkin vihainen erinäisille ihmisille ja tapahtumille menneisyydessä ja nykyisyydessä, tällä hetkellä hankalalta tuntuvalle henkiselle kasvumatkalle ja kaikelle kaltoinkohtelulle, jota olin elämässäni kohdannut tai tuleva kohtaamaan. Olin vihainen itselleni omien rajojeni vetämättömyydestä.

Tuota pyhää vihaa tuntiessani en ollut enää masentunut menneisyyteni vanki. Tunsin jokaisella hengenvedolla omien rajojeni piirtyvän takaisin itseeni. Nuo rajat ovat asia, joka minun on itse määriteltävä elämässäni ja, kun ne on määritelty niistä ei tarvitse eikä pidä joustaa. Että jumalauta, vaikka olisin menneisyydessä sallinut mitä tapahtua itselleni - ihmisten, asioiden tai olosuhteiden kautta - ei sen tarvitse jatkua enää edes mielessäni tai määrittää tätä hetkeä, tulevaisuudesta puhumattakaan.

Tuntemalla vihan vastustelematta, syyttelemättä ja piilottelematta, se kuljetti minut takaisin kohti omaa voimaani ja itseäni. Kohti voimaa, jonka olin kadottanut.

Olemalla yhteydessä itseeni ja omaan voimaani, valitsen elämääni ihmiset, asiat ja olosuhteet, jotka tukevat kasvuani kohti parasta mahdollista minua. Antamalla itselleni luvan tuntea pyhää vihaa päästän irti ihmisistä, asioista ja olosuhteista, jotka eivät ole hyväksi minulle.

En tiedä kuinka pitkään tuo viha minussa oli odottanut tilaisuuttaan päästä ulos. Kun päästin sen ulos ja uskalsin tuntea sen, sain kokea pyhän vihan positiivisen voiman. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen kuraista koiraa ja märkiä petivaatteita myöten. 

Kommentit

  1. Ehken ihan noin voimakkaasti tapaa reagoida, mutta siippa kyllä usein muistaa muistuttaa, että hyvä, jos olet vähän vihainen, niin siivoat nopeammin ja tehokkaammin :-)

    VastaaPoista
  2. Vihakin tosiaan pitäisi osata käsitellä, koska jos sen vain patoaa itsensäänsä sisälle niin joskus purkaus ei olekaan enää sitten kenenkään hallittavissa :/

    VastaaPoista
  3. Kiitos tekstistä ja aitoudesta oli voimaanuttava ja toivoa antava.


    VastaaPoista
  4. Olipa hyvä teksti. Mielenkiintoinen sanapari tuo pyhä viha. Olen tuntenut pyhää vihaa joskus entisessä elämässäni (se elämä jääköön selittämättä). Mutta nykyään tunnen joskus kiukkua tekemättömistä asioista esim. kotiaskareista. Ja pieni kiukku on varsin energisoiva tunne, tekemättömät kotiaskareet hoituvat silloin nopeasti.
    Kiitos mielenkiintoisesta tekstistäsi.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on hyvä tyyli kirjoittaa.
    Itsekin tunnen voimakkaasti, mutta en koe sitä vihaksi vaan lähinnä kiukuksi tai äkkipikisuudeksi, mutta se on totta, että silloin kyllä saa asiat tapahtumaan ripeästi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit