Pyhän vihan voima


Viha on minun - ja varmasti monen muun sukupolveni nuoren aikuisen - maailmassa ollut perinteisesti kielletty tunne. Vaikka viha on yksi ihmisen perustunteista.

kuva: Pixabay

"Ei saa olla vihainen." "Älä ole vihainen." "Miksi olet aina niin vihainen?" Kuuluu kaikuna lapsuuteni laitumilta.

Vastauksena tuohon kaikuun, opin jo hyvin varhain piilottamaan vihani. Painamaan sen alas itsessäni, milloin milläkin keinoin. Olin kuin räjähdystä odottava painekattila.

Ja räjähdyksiäkin on tapahtunut. Elin alkoholinhuuruisina vuosinani useammankin vaiheen, jossa pullonkaulaan tarttuminen johti lähes aina erinäisiin, agressiivisena käytöksenä purkautuviin raivokohtauksiin. Piilotettu viha minussa ei pysynyt piilossa, ei vaikka kuinka kovasti yritin. Valitettavasti rakentavia keinoja purkaa vihaa ei ollut. En pystynyt hyväksymään itseäni vihan tunteiden kanssa. Noista kohtauksista seurasivat aina syyllisyys ja häpeä.

Vihan tunnetta pidetään usein pahana asiana. Ajattelen, että itse tunne ei ole paha, asian ytimessä on oppia tuntemaan vihan tunne rakentavasti ja hyväksymään se. Jos rakentavia keinoja ei ole, on hyvin mahdollista, että painekattila - mallin seurauksena tapahtuu pahoja asioita sekä itselle että muille.

Kun vihan tunteen itsessään hyväksyy ja antaa itselleen luvan kokea sen, se muuttuu pyhäksi vihaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi. Se muuttuu oman voiman rakennusaineeksi.

Sain tänään uskomattoman hienon kokemuksen pyhän vihan voimasta.

Olimme metsäretkellä koiran sekä lasten kanssa ja sade pääsi yllättämään. Saapuessamme takaisin autolle, sekä lapset että koira olivat märkiä ja jokaisen mutaisen askeleen kanssa samaa tahtia kasvoi ärtymykseni. Pääsimme kotiin ja pyysin komppaniaa siirtymään takapihalle riisuntumaan. Huomasin astuessani pihaan, jättäneeni kaikki petivaatteet tuulettumaan eli tässä tapauksessa kastumaan pihakeinuun.

Ensin meinasi tulla itku. Että miten tämäkin "eheytän itseäni perheen kanssa metsässä" - retki voi tällaiseen taakkaan päättyä. Silmissä vilisi filminauha, jossa ensin peset koiran, sitten kengät, sitten vaatteet. Sitten ne märät pyykit ja missä helvetissä tässä nyt sitten nukutaan kun kello on jo noin paljon ja missä järjestyksessä nämä kaikki asiat nyt sitten pitäisi tehdä.

Sitten tuli kuin taikaiskusta hetki, jossa suru ja ahdistus asiasta, muuttuivat vihaksi. Olin yhtäkkiä äärettömän vihainen tuolle tilanteelle. Niin vihainen, että tuntui juuri leikatun kilpirauhasen leikkaushaava repeävän. Itsesyytökset juoksivat paikalle, mutta olin nopeampi. Päätin antaa vihan tulla, en yrittänyt vastustaa sitä, annoin itselleni luvan tuntea sen kokonaisuudessaan.

Tuo viha laittoi minut, muutamien vittujen ja saatanoiden säestyksellä liikkeelle sellaisella voimalla, että järkytyin itsekin. Olin kuin riivattu, hoitaessani asioita yksi kerrallaan tarmokkaasti eteenpäin. Mielessäni annoin vihan tulla koko ajan, purin sitä samalla fyysisesti likaisiin kenkiin ja vaatteisiin.

En ollut kovin pitkään vihainen pelkästään tuolle tilanteelle. Olinkin vihainen erinäisille ihmisille ja tapahtumille menneisyydessä ja nykyisyydessä, tällä hetkellä hankalalta tuntuvalle henkiselle kasvumatkalle ja kaikelle kaltoinkohtelulle tai kohtelemattomuudelle, jota olin elämässäni kohdannut tai tuleva kohtaamaan. Olin vihainen itselleni omien rajojeni vetämättömyydestä.

Tuota pyhää vihaa tuntiessani, en ollut enää surullinen menneisyyteni vanki. Tunsin jokaisella hengenvedolla omien rajojeni piirtyvän takaisin itseeni. Nuo rajat ovat asia, joka minun on itse määriteltävä elämässäni ja kun ne on määritelty, niistä ei tarvitse eikä pidä joustaa. Että jumalauta, vaikka olisin menneisyydessä sallinut mitä tapahtua itselleni - ihmisten, asioiden tai olosuhteiden kautta - ei sen tarvitse jatkua enää mielessäni tai määrittää tätä hetkeä, tulevaisuudesta puhumattakaan.

Tuntemalla vihan vastustelematta, syyttelemättä ja piilottelematta, se kuljetti minut takaisin kohti omaa voimaani ja itseäni. Kohti voimaa, jonka olin kadottanut.

Olemalla yhteydessä itseeni ja omaan voimaani, valitsen elämääni ihmiset, asiat ja olosuhteet, jotka tukevat kasvuani kohti parasta mahdollista itseäni ja päinvastoin. Antamalla itselleni luvan tuntea pyhää vihaa, päästän irti ihmisistä, asioista ja olosuhteista, jotka eivät ole hyväksi minulle.

En tiedä kuinka pitkään tuo viha minussa oli odottanut tilaisuuttaan päästä ulos. Kun päästin sen ulos ja uskalsin tuntea sen, sain kokea pyhän vihan positiivisen voiman ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen, kuraista koiraa ja märkiä petivaatteita myöten. 

Kommentit

  1. Ehken ihan noin voimakkaasti tapaa reagoida, mutta siippa kyllä usein muistaa muistuttaa, että hyvä, jos olet vähän vihainen, niin siivoat nopeammin ja tehokkaammin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhän vihan voimalla sujuu siivouskin sutjakammin 😊

      Poista
  2. Vihakin tosiaan pitäisi osata käsitellä, koska jos sen vain patoaa itsensäänsä sisälle niin joskus purkaus ei olekaan enää sitten kenenkään hallittavissa :/

    VastaaPoista
  3. Kiitos tekstistä ja aitoudesta oli voimaanuttava ja toivoa antava.


    VastaaPoista
  4. Olipa hyvä teksti. Mielenkiintoinen sanapari tuo pyhä viha. Olen tuntenut pyhää vihaa joskus entisessä elämässäni (se elämä jääköön selittämättä). Mutta nykyään tunnen joskus kiukkua tekemättömistä asioista esim. kotiaskareista. Ja pieni kiukku on varsin energisoiva tunne, tekemättömät kotiaskareet hoituvat silloin nopeasti.
    Kiitos mielenkiintoisesta tekstistäsi.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on hyvä tyyli kirjoittaa.
    Itsekin tunnen voimakkaasti, mutta en koe sitä vihaksi vaan lähinnä kiukuksi tai äkkipikisuudeksi, mutta se on totta, että silloin kyllä saa asiat tapahtumaan ripeästi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit