Vuodenkiertoa kirjoittamassa: huhtikuu

Huhtikuu hihkuu lupauksia, hitaasti mutta varmasti, saapuvasta keväästä ja soiden takana siintävästä kesästä, ainakin kalenterin mukaan. Kun ajattelen joulukuussa huhtikuuta, mieleni täyttyy leskenlehdistä, kevätsateiden huuhtomista kaduista ja koiran kuraisista karvahousuista. Ajatukset ja todellisuus tuntuvat kohtaavan turhan harvoin.

©Hengittävääelämääetsimässä

Kyllä huhtikuussa voi jo elää kevättä, vaikka olohuoneen ikkunan takana makaa vielä valtava lumikasa. Kuukauden edetessä talvi häviää takapihanvaltauskilpailussa keväälle, ja vappuaattona paljas maa on nielaissut lumikasan raiskatun näköisen ruohon ravintoaineeksi.

Kevät on vapauttaja! Talvi on vanginnut valon ja kokonainen kansakunta odottaa valon vapautumista. Kevättä rinnassa, kevättä mielessä, kevättä koko ruumiissa. Keväällä siivotaan, seurustellaan ja suunnitellaan - hyrräävistä hormoneista hurmioituneina -  tulevan kesän rientoja.

Kevättä odotellaan, ihastellaan ja toimitetaan ympäri vuoden. Syksyllä kynnetään kasvimaa valmiiksi seuraavaa kevättä vartomaan. Mökki laitetaan talviteloille ja ajatellaan, että viimeisiä elinvuosiaan viettävä kaasugrilli on kivempi pestä sitten keväällä, kun linnut laulavat pesutahdin ja ruumis on valosta reipastunut.  

©Hengittävääelämääetsimässä

Kevään ensimmäiset auringonsäteet eivät tunne armoa. Ne tekevät kaiken näkyväksi, alastomaksi ja hauraaksi. Jokainen olento, pölyhiukkanen, musteläiskä paljastuu, sijaitsi se sitten sielussa tai takapihan ikkunassa. Minä näen sinut, jyrisee kevät ja syöksee hurjasti sihisevät kyykäärmeet ylös ja ulos kivipesistään. Minä pelkään näkyväksi tulemista! huudan takaisin ja yritän piiloutua, mutta se ei auta, pelko löytää uhrinsa, vaikka korkeimman katajan latvasta.

Ravistelen pelkoa irti itsestäni kevätsiivoamalla kokonaisen viikon. Näytään sitten kunnolla, jupisen samalla, kun pyyhin, pesen, puistelen ja puunaan. Komea tulppaanikimppu minulta minulle seisoo kiitoksena keittiön kiiltävällä pöydällä viikon p-alkuisen urakan päätteeksi. Viikko on liikaa aikaa uhrattuna jollekin niin ohikiitävälle kuin kuuratulle kodille, ajattelen, ja kirjoitan keittiön magneettitauluun isoin kirjaimin: This too shall pass. Huomenna tekee mieli enemmän kirjoittaa kuin kuurata, vaikka kuuraaminenkin oli kai hyväksi? Siitähän voi sitten kirjoittaa.

Vappuviikolla taivas itkee lunta ja räntää, Jumalako suree ihmisten ryyppyjuhlan jälkimaininkeja jo ennakkoon? Iloitsen, kun ei tarvitse juoda enää, ja silti kevätkuuratun mökin piha ottaa oksennukseni vastaan vappuyön pimeydessä. Kuuraamiseen kulutettu kuukausi taisi olla liikaa sisuskaluilleni. Laitan toivoni täysillä toukokuuhun ja päätän jättää kaikenlaisen kuuraamisen kestävämmille. Yksinäinen sorsa etsii minusta ystävää laiturin laidalla, this too shall pass, muistathan? se sanoo lohdutellen.

Julkaisen blogissa kuukausittain Vuodenkiertoa kirjoittamassa -tekstin Vuodenkierto-luontokirjoituskurssista inspiroituneena. Aiemmat tekstit löytyvät täältä.