Haavoitettu seksuaalisuus

Istun nojatuolissani kotona isojen asioiden äärellä. Elämääni ohjanneiden perustavanlaatuisten traumojen äärellä. Alan kirjoittaa tätä tekstiä tärisevin käsin. Tunnen jo aloittaessani, että kirjoitus riisuu minut täysin alastomaksi. 

En kirjoita tätä saadakseni sääliä tai tällä kertaa edes hyväksyntää. Kirjoitan täyttääkseni yhtä syvimmistä tarpeistani, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarvetta. Tarvitsen siihen toista ihmistä, sinua, joka luet tätä kirjoitusta. Kirjoitan tuodakseni syvimmät traumani esille, käsiteltäviksi ja anteeksiannettaviksi. Ettei minun tarvitsisi enää elää niiden vallassa ja niistä käsin.

Isättömyys, seksi, seksuaalisuus, hylkäämiskokemukset suhteessa miehiin ovat pyörineet mielessäni toistuvasti lähipäivinä. Ne ovat kuljettaneet minua kipeisiin muistoihin läpi lapsuuden ja nuoruuden, aina aikuisuuteen saakka.  

Olen käsitellyt, itkenyt, hävennyt ja hyväksynyt. Yrittänyt kirjoittaa niitä pois itsestäni jo pitkään. Havainnut miten ne näkyvät ja elävät minussa vielä tänä päivänäkin. Intuitioni kertoo, että nyt on tullut aika kohdata ne ja sitä kautta vapautua niistä.

kuva: Pixabay

Isättömyys elämässäni

Tajusin ensimmäistä kertaa Hyvänolonhoitola Keijun Sisäinen lapsi minussa -päivässä, kuinka syvästi isättömyys on vaikuttanut minuun. Se on elämäni ensimmäinen ja syvin hylkäämiskokemus. Se on ollut yksi merkittävistä tekijöistä rakkaudettomuuden, arvottomuuden ja olemattoman itsetuntoni kehitykselle. 

Riistävä ulkopuolisuuden, huonommuuden ja muista ihmisistä erillisyyden tunne, on toiminut pohjavireenä ajatuksilleni, tunteilleni ja toiminnoilleni. Noiden tunteiden tuoma lähes sietämätön kipu ja sen kivun pakeneminen on ohjannut elämääni.

Sosiaalipsykologi Saara Kinnusen mukaan, isän kaipuu voi näyttäytyä esimerkiksi jäytävänä puutteen tai huonommuuden tunteena. Olen varma siitä, että jokaisen ihmisen perustarpeisiin kuuluu tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin on, saada kokemus siitä, että on arvokas.

”Isä on tyttärelle peili, josta peilataan, onko rakastettava ja ihailtava. Peilin puuttuessa tai näyttäessä sinusta ei ole mihinkään -asennetta, tytär ei opi luottamaan itseensä.” - Saara Kinnunen

Isättömyys vaikuttaa siis ihan oikeasti ja ilman muuta minäkuvaan. Kuinka helpottavaa on löytää selkeitä syitä koko elämää piinanneen tuskan taustalle. Olen aikuisiällä tutustunut isääni Kadonneen jäljillä ohjelman kautta, joka on sinänsä oma lukunsa. Tutustuminen oli minulle äärettömän tarpeellinen, vaikkakin sen seurauksena hylkäämiskokemukset toistuivat.

Haavoitettu seksuaalisuus

Isättömyyden lisäksi, koin lapsena törkeää seksuaalisten rajojeni rikkomista. Minun, viattoman lapsen koskemattomuutta loukkaavia tekoja, omassa kodissani. Tällaiset kokemukset vaikuttavat väistämättä lapsen kehitykseen kaikilla mahdollisilla tasoilla. 

Oireita ja vaikutuksia on, alan asiantuntijoiden mukaan, monenlaisia. Omalla kohdallanikin vaikutukset ovat moninaisia, ja on haastavaa eritellä, mikä on johtunut mistäkin.

Noiden rajojen rikkominen on johtanut muun muassa siihen, että en ole tunnistanut minkäänlaisia rajoja. En tiedä, missä minä lopun ja toinen ihminen alkaa. En tiedä, mikä on hyväksyttävää käytöstä esimerkiksi parisuhteissa minua kohtaan ja, mikä ei ole.

Isättömyyden ja seksuaalisen hyväksikäytön tuloksena kuvittelin, että seksi ja seksuaalisuus liittyvät jokaisen naisen ja miehen väliseen kanssakäymiseen. Kasvaminen normaaliin seksuaalisuuteen tai mielenterveyden näkökulmasta normaaliin aikuisuuteen, oli täysin mahdotonta.

Saatan tänä päivänäkin alitajuisesti ajatella jonkun vieraan miehen lähestyessä minua ja etenkin ollessa mukava, että hän on varmasti mukava vain, koska haluaa harrastaa seksiä kanssani. Tunnistan kyllä heti, että ajatus ei ole välttämättä totta. 

Seksi hyväksynnän haun välineenä

Ensimmäinen kokemukseni pojan kanssa, 13-vuotiaana, ei sisältänyt seksiä. Ainoastaan suutelua, kauniita sanoja, lempeitä lupauksia ja toki, pojan toivoa seksistä. Halusin kuitenkin tutustua ja odottaa. Minäkuvani oli täysin vääristynyt jo tuolloin, koin itseni rumaksi, arvottomaksi ja kelpaamattomaksi.

Olin tuona iltana täynnä ihastumisen huumaa ja ajattelin, että ehkä olenkin ihan kaunis ja riittävä, ehkä kelpaankin, koska tämä komea poika on kiinnittänyt minuun huomiota! Ilta päättyi ja poika lupasi soittaa seuraavana päivänä. Hän totta tosiaan soitti, jo samana iltana. Hän soitti ja pyysi minua poistamaan puhelinnumeronsa, sanoi syyksi ”koska olet niin ruma”. Lamaannuin niin, etten saanut sanotuksi mitään muuta kuin ”okei.”

Syvä häpeä omasta rumuudestani, huonoudestani ja kelpaamattomuudestani kietoi minut usvaansa niin, että tunnuin tukehtuvani siihen paikkaan. Tunnen sen sisälläni tänäkin päivänä, 20-vuotta myöhemmin. Häpeän, joka ei olisi tässäkään tapauksessa kuulunut minulle. En voinut kertoa kenellekään, koska häpesin niin paljon. 

Tästä eteenpäin, en enää vahingossakaan kieltäytynyt seksistä. Tästä alkoi vuosia kestänyt seksin käyttäminen hyväksynnän haun välineenä. Testasin omaa kelpaavuuttani useilla irtosuhteilla. Hain sillä hyväksyntää, rakkautta ja läheisyyttä. Kuvittelin seksin olevan yhtä kuin kiintymys, hyväksyntä, rakkaus, läheisyys ja arvostus. Uhrasin kauniin ja viattoman ruumiini täyttääkseni sisimpäni haavat, tunteet, tarpeet ja toiveet. Tahrasin sieluni ja kasvatin tiedostamattani itsessäni häpeää, jota yritin samaan aikaan niin kovasti paeta.

Luopuminen ja anteeksianto

kuva: Pixabay

Tänään, tässä hetkessä ja tässä tuolissa ymmärrän, miksi nämä tunteet ja ajatukset ovat nousseet toistuvasti mieleeni ja kehooni.

On tullut aika luopua tuosta häpeästä, joka ei kuulu minulle. Olen elänyt koko elämäni ajatus- ja kokemusmaailmassa, jossa toisten ihmisten ajatukset, tunteet ja toiminta kertovat asioita minusta. Ne ovat määrittäneet minulle minua. Jos joku ei pidä minusta, ei halua olla kanssani tai käyttäytyy ikävästi minua kohtaan, se on ollut viesti siitä, että minä olen viallinen yksilö, koska näin tapahtuu.

Tällä konseptilla olen kirjoittanut itselleni tarinaa itsestäni ja sen mukaiseksi olen itselleni tullut. Nyt on tullut aika kirjoittaa toisenlainen tarina. On tullut anteeksiannon ja vapautumisen aika. On tullut aika kasvaa ulos asioista, jotka opin haavoittuneilta ihmisiltä. Antaa anteeksi ensin itselleen ja sitten haavoittuneille.

Lapsuutta ja menneisyyden kokemuksia on mahdotonta muuttaa, mutta nykyisyyttä ja loppuelämää voi muuttaa aina. Minulla on mahdollisuus vapautua, katkaista tanssini menneisyyden haamujen kanssa ja ryhtyä tanssimaan itseni kanssa tässä, nyt ja tästä eteenpäin.

Kiitos

Haluan kiittää sinua, kuka ikinä oletkaan, siitä, että luit tämän tekstin. Lukemalla, sinä autoit aitoa minua tulemaan nähdyksi ja kuulluksi. Kiitos, että jaat sen jokaiselle ihmiselle, jolla on vähänkään samankaltaisia kokemuksia ja, jotka voisivat kirjoitukseni kautta saada kokemuksen siitä, että he eivät ole viallisia.

Kauniin tyttäreni pienet viattomat kasvot ovat nousseet mieleeni monta kertaa tätä kirjoittaessani. Nuo puhtaat, tahrimattomat, valoisat kasvot. Haluan kiittää ex-miestäni, lasteni isää ja ystävääni. Ihmistä, jota olen monet kerrat arvostellut vanhemmuudessa ja monessa muussa asiassa, omasta huonommuuden tunteestani käsin.

Olen kiitollinen, koska minun tyttärelläni on isä. Tuolla kauniilla tytöllä on isä, joka todella ihailee häntä, arvostaa häntä ja rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on. Tuo ihailu näkyy isän silmistä, kun he kohtaavat ja kimpoaa peilin lailla tytön silmistä valaisten muun ympäristön. Isänsä rakkauden, arvostuksen ja hyväksynnän johdosta, tyttäreni ei tarvitse tulevaisuudessa hakea hyväksyntää epätervein keinoin miehiltä. Hän tuntee oman arvonsa ja kauneutensa, kiitos isänsä.

Haluan kiittää myös itseäni, tästä rohkeudesta tulla näkyväksi aitona minuna. Haluan kiitoksen siivittämänä kertoa sisäiselle lapselleni, että Minä näen sinut! Sinä et ole viallinen! Sinun ei tarvitse hävetä tunteitasi ja tarpeitasi! Sinä olet rakkauden arvoinen, ihan vaan koska olet sinä!

Kiitos.