Entä jos minä riitän?


Olen käyttänyt satoja ja taas satoja tunteja tänä vuonna etsien, kehittäen ja sisäisesti muuttaen itseäni. Lukenut kymmeniä aiheeseen liittyviä kirjoja, julkaisuja ja tekstejä. Ne ovat antaneet minulle usein uskoa, toivoa ja lupauksia paremmasta huomisesta.

kuva: Pixabay
Jokaiseen ohjeistukseen sisältyy kuitenkin jokin ehto. Muuta ajatuksiasi, muuta tunteitasi, käsittele, luovu, päästä irti, anna anteeksi yms. Ja näin tehdessäsi, täyttymys saapuu ja elämäsi muuttuu kuin taikaiskusta, kuuluvat opusten lupaukset.

Lähes pakkomielteisestä aiheeseen uppoutumisesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, tunnen olevani elämässäni hukassa enemmän kuin koskaan. Olen käsitellyt, luopunut, muuttanut, rakastanut, kipuillut, masentunut ja selvinnyt. Kaikesta tuosta huolimatta en tunnu tuntevan itseäni enkä omia tarpeitani lainkaan, vaikka tässähän minä olen ja olen koko ajan ollut.

Tuntuu kuin olisin kadottanut itseni jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kun oma oleminen on perustunut aina hyväksynnän ja arvostuksen haulle – joko miellyttämällä kanssaihmisiä tai suoritusten kautta – niin onko oikeastaan kadonnut vai koskaan löytynytkään omana itsenään?

Olen joka tapauksessa muuttanut suuntaa radikaalisti, lopettanut sekä miellyttämisen että suorittamisen. Täyttymyksen sijaan käsivarsilleni palasi vanha tuttu tyytymättömyys, muutoksista huolimatta.

Alitajuntani mielestä tämä on todennäköisesti suora johdannainen miellyttämisen, hyväksynnän ja suorittamisen eli arvostuksen puutteelle. Tietoinen mieleni ei vaan suostu käsittämään ja hyväksymään täyttymyksen puuttumattomuutta, ei sitten millään. Ehkä sekä täyttymys että hyväksyntä ottavat aikansa.

Ryhdyin kuitenkin pohtimaan myös sellaista vaihtoehtoa, jossa ehtoja täyttymyksen saapumiselle ei olisikaan olemassa. Ei jatkuvaa itsensä piinaamista muutokseen, ihmisenä valmiiksi tulemiseen ja kehittymiseen liittyen.

Entä jos voisinkin olla arvokas ja riittävä sellaisena kuin olen kussakin hetkessä? Entä jos vastaukset löytyvät elämällä eikä etsimällä? Entä jos itse matka onkin se päämäärä eikä toisinpäin?

Entä jos minä riitän näin, ilman ehtoja?


Kommentit

  1. Jos ei riitä ilman ehtoja ei ole rakkautta tahi anteeksiantamusta. Itselleen anteeksi antaminen on se vaikein. Sinä riität olitpa mitä tahansa, sillä sinä elät jo.

    VastaaPoista
  2. Matka on se päämäärä, sillä siihen se suurin osa elämästä kuluu. Minen sulata noita oppaita, artikkeleita ja muuta ihan suoranaisena vaikka osassa ajatusta onkin takana, sillä kaikkien ajatuksia tai tuntemuksia ei vaan voida saada edes moniosaisen kirjan kansiin.

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Hanna, kyseenalaistaa täytyy ja soveltaa omaan maailmankuvaansa =)

      Poista
  3. Näin sen pitää olla, että riittää juuri sellaisena kuin on - virheineen kaikkineen, koska eihän meistä kukaan ole täydellinen :)

    VastaaPoista
  4. Ajankohtanen aihe ja hyvin mielenkiintonen. Hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Hyvää pohdintaa. Itsekin olen törmännyt tuohon riittämättömyyden tunteeseen erilaisia self help-oppaita selatessani. Miksi ei tosiaan voi olla riittävän hyvä sellaisena kuin kulloinkin on? Ahdistus tulee siitä, ettei koskaan ole "tarpeeksi" jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, nyt täytyy vaan alkaa riittämään itselleen 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit