Tunteiden iltanuotiolla

Istun iltanuotiolla seuranani Rakkaus ja Pelko. Rakkaus istuu rauhoittavana, katsoo lempein ja hyväksyvin silmin. Pelko tuijottaa epäluuloisena, ympärilleen hätääntyneenä pälyillen.

kuva: Pixabay

Tämä yhteinen nuotiohetkemme on ensimmäinen laatuaan. Aiemmin nuotion liekkien loimussa on istunut kanssani vain jompikumpi. Useimmiten valon ja lämmön avulla itseään kasvattamaan on päässyt Pelko.

Rakkaus ja Pelko ovat olleet aina. Ne ovat syntyneet osaksi minua päivänä, jona synnyin.

Rakkaus on maailmankaikkeuden vaikuttavin positiivinen tunne. Pienissä lapsissa ja eläinten pennuissa näkyy usein heissä asuva rakkaus. He näkevät vielä itsensä rakkautensa läpi ja ovat äärettömän kauniita kaikessa viattomuudessaan.

Pelko on primitiivinen tunne, joka on toiminut aikoinaan alkuihmisten elämässä selviytymisen mahdollistajana. Vaikka elämme tänään melko turvallisessa maailmassa, on silti mahdollista elää Pelosta käsin.

Vanhemmat, ympäristö ja elämänkokemukset määrittävät paljolti sitä, lähteekö elämään Rakkauden vai Pelon ohjauksessa. Minä olen elänyt Pelon ohjauksessa suurimman osan elämääni.

Pelko otti vallan tietoisen muistini ulkopuolella. Sen vaikutus minuun on alkanut jo lapsuudessa. Täysin huomaamattani. Se toimii kuin miina, jonka voi laukaista kuka tai mikä tahansa.

Pelko on näkymätön, raskas ja painava. Miten joku näkymätön voi olla niin näkyvä? Niin lävitseni säteilevä? Se asuu syvällä selkäytimessäni, on juurtunut sinne.

Iskiessään se tuntuu voimakkaana kuin hyökyaalto, joka tulee ilman ennakkovaroitusta. Se ottaa valtaansa ja heittelee mielensä mukaan.

Pelko osaa puhua. Se sanoo, että sinä olet huono, arvoton ja riittämätön ihminen. Et ole rakastettava. Muutu, miellytä, suorita, unohda itsesi, niin kelpaat maailmalle. Jos et tee kuten sanon, sinut hylätään!

Se puhuu vakuuttavasti ja vahvasti. Pelko puhuu niin, että minä uskon sitä. Se manipuloi taitavasti ja onnistuu kääntämään minut itseäni ja Rakkautta vastaan. Pelko kutsuu usein paikalle myös Häpeän, viemään viestinsä varmemmin perille.

Rakkaus itkee katsellessaan vierestä. Se on lempeä. Rakkaus ei pakota, eikä manipuloi. Siksi sen on huomattavasti vaikeampi saada minusta otetta - Pelon ollessa aggressiivinen ja jyräävä.

Pelko ei halua, että siitä tiedetään. Koska se ei halua päästää Haavoittuvuutta lähelleen. Haavoittuvuus on nimittäin Rakkauden hyvä ystävä.  Muutama uskottu ystäväni tietää kuitenkin Pelosta. Heihin sen lonkerot eivät kuitenkaan ulotu.

Heidän lisäkseen on tullut ihminen, jolle on kerrottu siitä. Ihminen, joka on jostain syystä saanut Haavoittuvuuden ja sen vanavedessä Rakkauden liikkeelle. Varovasti, mutta varmasti ne liikkuvat minua kohti. Puhuvat lempeästi.

Pelko on paniikissa, se taistelee vastaan kaikin voimin. Ottaa käyttöön kaikki keinonsa, jotka se on vuosien varrella oppinut.

Nuo keinot ovat äärettömän tehokkaita ja Pelko on taitava. Hyvä luoja, miten taitava ja nokkela se on. Se väijyy minua jatkuvalla syötöllä ja tunnistaa välittömästi oikean hetken iskeä.

Ja yhtäkkiä – ilman, että olen edes huomannut – kuljemme taas yhdessä.

Onneksi olen tutustunut Rakkauteen iltanuotion äärellä. En ole enää kuuro sen kutsulle. Vaikka kuljen taas Pelon kanssa, kuulen kuin kuulenkin Rakkauden lempeän äänen.

Voisin kuunnella Pelkoa ja hiljentää Rakkauden. Voisin yrittää paeta Pelkoa ja juosta Rakkauden luo. Voisin yrittää tallata sekä Pelon että Rakkauden maanrakoon, ja ottaa kaveriksi Turtuneisuuden. 

Päätän kuitenkin toimia toisin. Kutsun ensin paikalle Rohkeuden, joka on muutamia kertoja aiemminkin auttanut minua toimimaan, Pelon vikinästä välittämättä. Otan Pelkoa kädestä kiinni ja vien sen Rohkeuden avulla iltanuotiolle. 

Rakkaus on jo paikalla. Se on ollut viisas ja tuonut mukanaan myös Luottamuksen. Rakkauden, Rohkeuden ja Luottamuksen tukemana, minä katson Pelkoa silmiin. Katson sitä päättäväisesti, mutta samalla lempeästi ja hyväksyvästi. Tällä kertaa minä aion puhua sille, eikä se minulle.

Esittelen sille muut paikallaolijat. Puhun rauhoittavasti ja sanon, ettei ole mitään hätää, sitä ei olla tukehduttamassa tai syyttämässä. Pelko rauhoittuu hieman, mutta näyttää edelleen epäluuloiselta.

Kerron sille, että ymmärrän syyt sen toiminnan taustalla. Ymmärrän, että Pelko haluaa vain suojella minua. Kiitän huolenpidosta ja kerron, että se on tarpeellinen edelleen, vaikka sen täytyy nyt höllätä otettaan.

En aio enää elää sen ohjauksesta käsin. Jatkossa ohjauksesta vastaan minä - lähimpinä neuvonantajinani Luottamus ja Rakkaus.

Luottamus vakuuttaa minut väsymättä, kerta toisensa jälkeen siitä, että kaikki menee hyvin. Sinä selviät, elämä kantaa sinut kyllä, se sanoo. 

Rakkaus kertoo minulle kauniita asioita minusta. Se näyttää parhaat puoleni ja saa minut kukoistamaan.

Kerron Pelolle myös, että Rohkeudesta tulee sen lähin kumppani. Rohkeus tulee rauhoittelemaan sitä ja tarvittaessa auttaa minua eteenpäin, jos ei ole saanut Pelkoa kuriin.  

Siinä liekkien loimussa totean, että ilman yhtä ei taida olla toista. Ilman Rakkautta, ei ole Pelkoa ja ilman Pelkoa, ei ole Rakkautta. 

Mutta se, kumman vaikutusvallasta ohjautuen valitsen elää, on minusta kiinni.

Päätän valita Rakkauden.