Vuodenkiertoa kirjoittamassa: maaliskuu

Maaliskuu ja maata näkyvissä! Lumet sulavat ja talven pieksämä asfaltti tuntuu ajoittain akillesjänteessä. Jäiset kohdat ovat katalia ja lumen auraajat ovat muuttuneet monimateriaalisen maan hiekoittajiksi.  

Maaliskuussa etsin edestäni valmiiksi tallattuja teitä, jotta turvanhakuiset lenkkitossuni saisivat kulkea kevyemmin askelin. Omia polkujaan ei jaksaisi aktiivisesti raivata silloin, kun on taisteluita taisteltavana, ajatuksia ajateltavana ja seuraavia liikkeitä suunniteltavana. En jaksaisi nostella isokokoisia jalkateriäni kovin korkealle, mutta osaan raahata niitä perässäni, jos on pakko.

©Hengittävääelämääetsimässä

Maaliskuu tuli nopeasti ja meni vielä nopeammin. Aika taitaa olla muotoaan muuttava kokemus ihmiselle, ainakin minulle. Lapsuuden muistamattomuudesta muistan elävästi, kuinka aika kului tuskaisen hitaasti. Lapsuus tuntui päättymättömältä ikuisuudelta, josta ei ole ulostietä. Ikuisuudelta, jossa mielivaltaiset aikuiset ja toinen toistaan julmemmat lapset ohjailivat pienempiään mitätöiden, kosketellen ja antaen ymmärtää sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi ymmärtää.

Aikuisena lapsena aika on toinen, se valuu sormien ja varpaiden välistä kuin hieno hiekka tiimalasista, jonka kapein kohta on liian leveä. 12 vuotta sitten maaliskuussa minulla oli kevättalvivauva käsivarsilla, kaunis kuin maailman ensimmäinen auringonsäde. Ihan itse siitetty, kannettu ja synnytetty. Ensi hetkistä ei voi olla 12:ta vuotta, ajattelen. Ne tuntuvat edelleen eiliseltä ja samaan aikaan toiselta todellisuudelta.

Tänään ollaan tässä todellisuudessa ja kevättalvilapsi kasvaa kovaa vauhtia teiniksi, nuoreksi aikuiseksi, aikuiseksi lapseksi. Hän valuu käsivarsiltani tiimalasin hiekan lailla samaan aikaan, kun minä opettelen paniikissa lasinpuhallusta kaventaakseni tiimalasin kapeimman kohdan, tukkiakseni sen kokonaan. Olen valmis pysäyttämään ajan, jotta lapsi ei pääse kasvamaan karkuun käsivarsiltani. Vanhemman ja lapsen välinen suhde on ainoa ihmissuhde, joka jo lähtökohtaisesti ja luonnonlakien mukaisesti tähtää eroon, kirjoittaa Jari Sinkkonen tai joku muu ammattikasvattaja jossain niistä miljoonista kirjoista, joita olen aiheesta ahminut. Kurkkua kuristaa pelkkä lauseen lukeminen, ja tulee tarve poistua kehosta vältelläkseen väistämätöntä.

©Hengittävääelämääetsimässä

Maaliskuu tuo mukanaan kevään kurkistelemaan ovenraoista ja ikkunanpielistä. Aurinko on kunnioittanut pohjoista pallonpuoliskoa läsnäolollaan monena päivänä lisäten valoa ja lämpöäkin. Saanko tänä keväänä nauttia valon vaikutuksista virkistävässä mielessä, jää nähtäväksi. Pelko aiheesta alkaa jäytämään mieltäni neljäntenä peräkkäisenä aurinkoisena päivänä, jona verkkokalvojani lävistävä kirkas valo alkaa tuntua autuuden sijaan äärimmäisen ahdistavalta. Hävettää myöntää, että valoahdistus antaa myöten seuraavan harmaasävyisen päivän tuodessa mukanaan helpotuksen henkäyksen.

©Hengittävääelämääetsimässä

Aamulenkillä pellon ympärille avautuva sumuverho muodostaa turvallisen harson minun ja muun ihmiskunnan välille. Puiden oksat ovat aamuisin pienen hallan vallassa ja näyttävät kaukaa katsottuna kimaltelevilta kihlasormuksilta. Paju kihlasi koivunoksan, jonka kunniaksi ikuista rakkautta symboloiva joutsenpariskunta laskeutui kylpemään keskelle Keravanjokea.

Maaliskuu päättyy pienessä pakkasessa ja tuntuu takatalvelta. Kylmä tuntuu kehossa entistä kylmemmältä kevään ensikurkistelujen jäljiltä. Yle Uutisten meteorologi hymyilee surumielisesti julistaessaan ensi yön tuomion: pakkasta 10–20 astetta.

©Hengittävääelämääetsimässä

Julkaisen blogissa kuukausittain yhden Vuodenkiertoa kirjoittamassa -tekstin kirjoittaminen.fi-sivuston Vuodenkierto-luontokirjoituskurssin tehtävistä inspiroituneena. Aiemmat tekstit löytyvät täältä.