Tuskan tukahduttama

Kevät on ollut kolea, kylmä ja kipeä. Ei tämän näin pitänyt mennä, vaikka suoranaista suunnitelmaa ei ollut. Hypätessäni tuntemattomaan helmikuussa, hyppäsin suoraan takaisin pimeään. Pimeämpään kuin koskaan ennen. Tätäkö pakenin tiedostamattani koko elämäni ajan? Jos niin on, en yhtään ihmettele sitä. Tunteisiin ei voi kuolla, tiedän sen tänään, mutta niihin voi todella luulla kuolevansa.

©Žygimantas Dukauskas, Unsplash

Olen ollut tuskan tukahduttama ja häpeän hiljentämä. Tuskan, joka kietoutuu koko ruumiiseen, ottaa valtaansa mielen sekä kehon. Häpeän, joka harsoutuu ympärilleni ja huutaa huonoutta, arvottomuutta, rakkaudettomuutta. Tuska lamauttaa, vie kynän kädestä ja jalat alta. Häpeä hiljentää ja sulkee yhteyden, usuttaa yksinäisyyteen.

4.7.2020
Tänään uskallan uskoa kulkeneeni läpi tämänkertaisen pahimman. Tänään jaan otteita päiväkirjastani kevään ajalta. Tänään tulen taas näkyväksi.

3.2.2020
"Heräsin, vaikka en olisi halunnut. On vaikeaa liittyä tähän maailmaan aamuisin. Tekisi mieli nukkua päivät pois, odottaa uutta yötä saapuvaksi sängystä käsin."

5.2.2020
"Tulevaisuus on tuntematon ja pelottava. Pelkoja menneestä, pelkoja tulevasta, pelkoja jostain."

9.2.2020
"Ei tee mieli tehdä mitään, eikä olla tekemättä. En jaksa elää näin, voisinpa nukkua läpi loppuelämäni. Taistelua, selviytymistä, yrittämistä, pakottamista, siltä tämä tuntuu. Ei tämä ole elämää."

12.2.2020
"Tuleeko elämästä vielä elämisen arvoista? Saako se vielä värinsä takaisin? Vai ovatko elämän värit läsnä koko ajan täällä? Tälläkin hetkellä? Olenko minä vain hetkellisesti värisokea?"

20.2.2020
"Mikael Gabriel jollottaa radiossa: "Älä luovuta, beibe. Ota kaikki mitä puuttuu, beibe. Maailma on sun. Maailma on sun, kaikki tää kuuluu meille." Ei tunnu siltä, vaikka joskus ehkä tuntui. Ahdistaa niin saatanasti, auttakaa."

23.2.2020
"Herään öisin hiestä märkänä henkiseen kipuun ja kauhuun. Olen silloin kadonnut kehostani, olen irti siitä. Taputan ja silitän kädet täristen ruumiinosiani ja hoen kuin mantraa: Ei ole mitään hätää, olet tässä, olet turvassa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen nukahdan itkuuni."

24.2.2020
"Olen kuin kävelevä avohaava, johon maailma heittää hiekkojansa. Haluan jo arpeutua, haluan parantua. Kauanko tämä kestää? Kuolema tuntuu joskus helpottavalta ajatukselta. En pelkää kuolemaa, pelkään elämää."

25.2.2020
"Ajan autolla terapiaan. Silmissä alkaa sumenemaan, en saa kunnolla henkeä, kädet tärisevät ja keho puutuu. Pian olen täydessä paniikissa ja olen varma, että kuolen tähän. Taidan sittenkin pelätä myös kuolemaa. Elämääni on saapunut uusi tuttavuus, paniikkikohtaus on esitellyt itsensä."

16.3.2020
"En ole pystynyt kirjoittamaan hetkeen edes itselleni. En päässyt enää sängystä ylös, menetin puhekykyni ja toimintakykyni. Koira makasi masentuneena vieressäni. Äiti auttoi. Kun kamelinselkä katkeaa ja tosi on kyseessä, äiti auttaa. Tulee kotiini, ottaa arjen haltuunsa, tyrkyttää lääkkeitä, kyselee toistuvasti: Eikö sinulla nyt ole jo parempi olo? Taaskaan en kelpaa sellaisena kuin olen, pitäisi olla toisenlainen kelvatakseen. Miksi kirjoitan näin, kun pitäisi olla äärimmäisen kiitollinen avusta? Miksi menen outoon tilaan aina äidin lähellä, vaikka äiti auttaa? Kuuntelen sängystäni tyytymättömän äidin toimia, joita sävyttävät irralliset lauseet kuten: "Voi hyvä jumala, eikö tämä tuska koskaan lopu elämästäni." Sekä erinäiset riidat lasteni kanssa. Kaikilla on paha olla. Pienet ja viattomat lapseni joutuvat jo toistamiseen katsomaan vierestä omaa äitiä, joka ei pysty nousemaan. Olen niin pahoillani. Häpeän niin syvästi itseäni ja tilannettani."

20.3.2020
"Masentunut minä kulkee laput silmillä, eikä kykene näkemään muuta kuin mustan kuilunsa pohjan. En toivo sellaista minuutta kenellekään, vaikka ei se mikään minuus ole. Se on valhe."

21.3.2020
"Tämä ei ole elämää, tämä on jotain muuta. Ihan kuin eläisi helvetissä, josta ei pääse pois. Tuska tuntuu sietämättömältä, lamauttaa, irrottaa mielen kehosta ja polttaa sisuskaluja. Takaumia hyökyy mieleen, en pääse niistä irti. Mitä enemmän yritän paeta ja vastustaa, sitä suuremmalla voimalla ne tulevat."

22.3.2020
"Olen eristäytynyt ja yksin. "Rannaton yksinäisyys, jossa ei ole reunoja", kuvasi ystäväni omaa kokemustaan yksinäisyydestä. Samaistun. Haluan takaisin rannalle. Haluan yhteyteen itseni ja muiden kanssa, mutta en pysty, en osaa."

©Hengittävääelämääetsimässä

29.3.2020
"Olen paljon muutakin kuin ajatukseni ja tunteeni. Minussa on hyvää, on muutakin kuin tuskaa, kipua ja surua. Onhan? Kyllä on, Niina."

3.4.2020
"Onko pahin tällä kertaa ohi? Olen päässyt jo ylös sängystä ja lenkille koiran kanssa. Toivon, että pahin on ohi. Sairaslomani lääketieteen kielellä "keskivaikeasta masennuksesta" päättyi. Pitkästä työsuhteesta työttömäksi ja työnhausta sairaslomalle, enpä olisi arvannut, että tässä näin käy. Olin ajatellut jotain ihan muuta, mutta ilmeisesti elämällä oli oma suunnitelmansa minua varten."

8.4.2020
"Hereillä ja pystyssä olo ei tunnu enää niin pahalta, eikä nukkumaan meno. Tekee mieli ennemmin elää kuin kuolla. Olen niin kiitollinen siitä. Suomikin on sulkeutunut koronaviruksen takia, mutta se tuntuu joltain ihan toiselta maailmalta, jonka ulkopuolella olen. Minä sulkeuduin jo aikaa sitten."

12.4.2020
"On pääsiäinen, olen saanut olla ystävien luona. Oli vaikea tulla ja alkuun myös vaikea olla. Aamut alkoivat tuskalla, vihalla, surulla ja itkulla. Tällä kertaa toimin toisin, en jäänyt itse luomaani eritykseen yksin. Tulin ihmisten luo, jotka välittävät ja rakastavat. Saan itkeä täällä, olla surullinen, olla hiljaa. Täällä kukaan ei yritä poistaa näitä tunteita minusta, tehdä toisenlaista, jotta kelpaisin. Täällä on hyvä."

15.4.2020
"Istun omien tunteideni kanssa, hyväksyn ne. En tukahduta, ohita tai hylkää. Annan itselleni aikaa ja luvan olla voimaton, tietämätön ja pieni."

18.4.2020
"Tänään on vallinnut vaikea olo. Vaikeaselitteinen myös, sukua tyhjyydelle, yksinäisyydelle, irtonaisuudelle, yhteydettömyydelle. Vaikea olla omissa nahoissaan. Olen kuin tyhjä kävelevä ruumis, läsnäolematon. Tässä mutta silti jossain ihan muualla."

23.4.2020
"Voisiko omat ajatuksensa deletoida? Poistaa tietyt osat muistoistaan? Kaiken kipeän? Voisiko hypätä suoraan iloon ja rakkauteen? Kunpa voisi, mutta ei taida voida. Kivutonta tietä ei taida löytyä, on mentävä suoraan läpi."

27.4.2020
"Läpimeno sattuu, surua on niin paljon. Kyyneleet pyrkivät ulos nytkin, mutta tuntuisi ikävältä itkeä taas lasten edessä. Näkymättömiä lapsia, emotionaalisesti yksin olevia lapsia, viattomia lapsia. Lapsia, jotka sisimmässään todennäköisesti kuvittelevat olevansa viallisia, kun äiti on koko ajan surullinen, poissaoleva ja ahdistunut. En pystynyt pidättämään kyyneliäni, taaskaan. En enää koskaan pysty, enkä halua. Kyynelten keskeltä kerron lapsille, että tämä ei johdu teistä. Äiti suree vanhoja suruja ja tämä kuuluu asiaan. Äiti saa apua itselleen. Ei ole mitään hätää. Uskovatkohan he? Olisinko itse uskonut, jos minulle olisi näin kerrottu lapsena?"

29.4.2020
"Miten antaa omille lapsille sellaista, mitä ei ole itse saanut? Miten osata, kun ei ole opetettu? Miten osoittaa rakkautta, kun rakkaudettomuus on tutumpaa? On pakko uskoa, että se on mahdollista. En pysty jatkamaan jos en usko, että se on mahdollista. Opettelen, itseni ja lasteni takia."

2.5.2020
"Olen ohittanut koko elämäni ajan itseni, tunteeni, tarpeeni, toiveeni, haluni. Hylännyt itseni, kun olen niin kovasti yrittänyt tulla hyväksytyksi, arvostetuksi ja rakastetuksi. Olen jatkanut siitä, mihin vanhempani jäivät. Nyt vittu riittää."

5.5.2020
"Vihaa, surua, katkeruutta, tuskaa mutta tyyneyttäkin. Tunteet vaihtuvat sata kertaa yhden päivän aikana. No, ainakaan en ole turta vaan tunnen myös. Tämäkö on sitä hengittävää elämää, jota olen julistanut etsiväni? Hävettää kirjoitukseni, en pysty menemään lähellekään sitä blogia. En ainakaan vielä. Kai kaikelle on aikansa, sen aika ei ole nyt."

15.5.2020
"Olen tuntenut jo monia tyyneyden tuulahduksia, kuin lupauksia paremmasta huomisesta. Olen saanut apua ja tukea koko tämän kevään ajan. On ollut ihmisiä, joiden emotionaaliseen turvaverkkoon kaatua, näen sen selkeästi tänään. Olen niin kiitollinen turvaverkkoihmisilleni, tunne heidän tuestaan auttaa jaksamaan. Tästä on hyvä jatkaa, päivä kerrallaan."