Äiti, en tahdo mennä kouluun

Äiti, en tahdo mennä kouluun. Äiti, saan aina olla yksin. Ei kukaan musta välitä, saan aina yksin leikkiä. Äiti, miks toiset vaan kiusaa? - Tommi Läntinen

©Pixabay

On vuosi 1995 Keravalla sijaitsevalla ala-asteella. Tulen välitunnilta sisälle ja astun luokkaani. Minua on vastaanottamassa luokan kattoon kaulastaan langalla hirtetty tummaihoinen ja kiharatukkainen pehmonukke, jonka rintaan on laitettu nimelläni varustettu lappu.

9-vuotiaan pienen tytön hento vartalo jähmettyy liikkumattomaksi, itku kirvelee silmäkulmia, häpeän ja huonouden tunne salpaa hengityksen. 

Voi kuinka koskee, kelle sen kertoisin? Syvälle sydämeen sattuu. - Tommi Läntinen

On vuosi 1998 tallilla, jossa ratsastan ja hoidan hevosia. Kuuntelen ja katselen loputtomalta tuntuvien kuukausien ajan kahden tytön minuun kohdistuvaa osoittelua, supisemista ja irvistelyä. Tässä vaiheessa lapsuuttani olen haudannut osan häpeän ja huonouden tunteesta kaiken peittävän vihan alle. 

Kävelen maastossa ratsastavan ystäväni seurassa ja toinen tytöistä tulee vastaan. Nähdessäni tytön kuulen kymmenet neekerikuiskaukset korvissani ja joudun silmittömän raivon valtaan. Tönäisen tytön lumihankeen ja retuutan häntä siinä hetken aikaa. 

12-vuotiaan tytön hento vartalo tärisee raivosta, itku kirvelee silmäkulmia, häpeän ja syyllisyyden tunne salpaa hengityksen. 

Pikku zorrot, pikku prinsessat. Kohta aikuisiksi kasvavat, ne kostaa, et sydäntä voi niiltä ostaa. - Tommi Läntinen

On vuosi 2016, kun saan wilmaviestin 9-vuotiaan poikani koululta. Viestissä kerrotaan toistuvasti kiusatuksi joutuneen poikani kuristaneen toista oppilasta. 

29-vuotiaan kovia kokeneen naisen hento vartalo kangistuu kauhusta, itku kirvelee silmäkulmia, häpeän ja pelon tunne salpaa hengityksen. 

Usein on vaikeaa elämäänsä aloittaa, niin pienillä siivillä lentää. - Tommi Läntinen

On vuosi 2019 kotona. Kirjoitan kiihkeästi wilmaviestiä 12-vuotiaan poikani erityisluokan henkilökunnalle koko syksyn jatkuneeseen koulukiusaamiseen liittyen. Olen valinnut vastaanottajiksi koulun henkilökunnasta jokaisen, jolla voisi olla vaikutusta asiaan, aina rehtorista psykiatriseen sairaanhoitajaan saakka. 

Kerron heille, kuinka erityisen hieno poika minulle on annettu. Täysin erilainen kuin yhteiskunnan normien mukaisten poikalasten yleensä ajatellaan olevan. Uskomattoman älykäs, rohkea, herkkä, huumorintajuinen ja omalaatuinen lapsi. Poika, joka ei koskaan ole pelännyt näyttää itseään maailmalle sellaisena upeana tyyppinä, jollainen hän on. 

Kerron, että tästä erilaisuudesta, aitoudesta ja rohkeudesta johtuen, hän on joutunut usein kiusatuksi ja saanut surullisen suuren määrän negatiivista palautetta sekä kotona että koulussa. Koska ihmisten - sekä lasten että aikuisten - on vielä vaikea hyväksyä erilaisuutta ja poikkeamia yhteiskunnan normeissa, nähdä niitä voimavaratekijöinä.

Kerron, että meidän perheessä on tullut hetki, jossa päättyy kaikenlaiset yritykset sopeutua minkäänlaisiin muiden ihmisten tai yhteiskuntien määrittelemiin normeihin. Hetki, jossa muun maailman on aika oppia hyväksymään erilaisuus ja nähdä se voimavarana. 

Kerron, että niin kiusaaja kuin kiusattukin kantaa sisällään yhtä suurta tuskaa. Tuska syntyy huonouden, arvottomuuden ja rakkaudettomuuden kokemuksista. Kasvaessaan tuska voi ajaa hirvittäviin tekoihin. Olemme nähneet tuon tuskan tuhkat Turussa, Raumalla, Tuusulassa, Kauhajoella ja viimeisimpänä Kuopiossa. 

©Pixabay

Kerron, kuinka suurta surua ja myötätuntoa tunnen, oman poikani lisäksi, hänen kiusaajiaan kohtaan. Kerron uskovani, että jokainen heistä on joutunut kohtaamaan, nuoresta iästään huolimatta, erilaisuuden tunteen itsessään. Tiedän omasta kokemuksesta, että lapsena koettu erilaisuuden tunne - ilman aikuista, joka osoittaa tuon erilaisuuden olevan suuri lahja - aiheuttaa identiteettiin juurtuvaa huonouden, arvottomuuden ja rakkaudettomuuden kokemusta. 

Kerron, että nämä lapset eivät lopeta kiusaamistaan ennen kuin heidät nähdään ja kuullaan tuskansa kanssa. He eivät lopeta ennen kuin heille annetaan korjaavia kokemuksia, joissa he ovat arvokkaita ja rakastettavia sellaisina kuin ovat.  Eivät ennen kuin se puhtaus ja hyvyys, joka heissä on aina ollut, mutta on tällä hetkellä hautautunut kaiken muun alle, nähdään ja kuullaan heissä.

Pyydän, että luokkaan resursoidaan lisää aikuisia nyt. Näkemään ja kuulemaan nämä lapset. Ennen kuin tilanne pahenee. Poikani kertoo samana iltapäivänä, että häntä pelottaa, koska luokan toisen oppilaan kimppuun on tänään käyty koulumatkalla kiusaajiien toimesta. 

Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa. - Tommi Läntinen

On vuosi 2019 Intiassa, kaksi viikkoa viimeisimmän wilmaviestini jälkeen. Tulen huoneeseeni, kytken wifin päälle ja tarkistan viestit. 12-vuotias poikani on lähettänyt minulle videon, jossa hän poistuu kesken päivän koulusta ahdistuneena ja itkien. Kertoo kiusaamisen jatkuneen koko viikon. 

33-vuotiaan haavansa hetkellisesti valoksi muuttaneen naisen hento vartalo jähmettyy hetkeksi, kyyneleet kulkevat kauniilla poskilla. Rakkauden ja vihan, myötätunnon ja surun tunteet tulevat. Istun hetken niiden kanssa, otan ne vastaan ja tunnen oman voimani virran vartalossa. 

Soitan pojalleni ja kerron hänelle, että hän opiskelee kotona niin kauan, kunnes hänelle järjestetään opiskelu muun luokan koulussa oloajan ulkopuolella tai erillisessä tilassa. Näen hänet ja kuulen hänet, tunnen hänen tuskansa ja rakkaudellani muutan tuon tuskan valon pilkahdukseksi. Näen ja kuulen Intiaan asti pojan pelon ja ahdistuksen muuttuvan helpotukseksi hänen 12-vuotiaan lapsen vartalossaan. 

Tartun tietokoneeseeni ja aloitan wilmaviestini varmoin naputuksin. Kerron viestissäni jälleen ymmärtäväni tuskan kiusaajien tekojen takana. Kerron ymmärtäväni tänään hyvin konkreettisesti myös sen, että jokaisella aikuisella ihmisellä on vastuu ja mahdollisuus valita millaisissa työpaikoissa, ihmissuhteissa tai tilanteissa on ja elää. 

Jokainen aikuinen ihminen luo itse oman elämänsä, omilla ajatuksillaan ja valinnoillaan. Lapsi taas on täysin aikuisen ajatusten ja valintojen armoilla.

Kerron, että kykyni ymmärtää, nähdä ja kuulla tuska ihmisten tekojen takana ei missään nimessä tarkoita sitä, että tuskasta käsin tapahtuva toiminta itseään kohtaan pitäisi hyväksyä. 

Ymmärtäminen, näkeminen ja kuuleminen luovat mahdollisuuden olla ihminen ihmiselle, antaa anteeksi ja sitten valita rakkaudesta käsin ohjautuen se suunta, joka on oman hyvinvoinnin kannalta oikea. 

Ihmeellisestä Intiasta ja rakkaudesta käsin ohjautuen kerron valitsevani ottaa poikani kotiopiskeluun, jonka tiedän olevan hänen hyvinvointinsa kannalta oikea suunta, tässä hetkessä. 

Jää nähtäväksi, mitkä ovat koulun aikuisten ajatukset ja valinnat näiden tuskassa tuulettuneiden lasten asioissa.