Tunnesuhteessa Tupakkaan

Aloin pohtimaan vakavasti tupakointiani, kun karkasin toukokuussa kilpirauhasleikkaukseni osastolta - avohaava kurkussa, sairaalan pihalle tupakalle. 

©Pixabay
Lääkäri oli luonnollisesti kieltänyt minulta tapaamiset elämänkumppanini eli tupakan kanssa, siinä tilanteessa, mutta en yksinkertaisesti voinut itselleni mitään. Valehtelin päivystävälle hoitajalle päin naamaa olevani nälkäinen ja hakevani kahvilasta sämpylää. Menin pihalle ja imaisin syvät henkoset suoraan turvonneeseen kurkkuuni. Kuulostanee varsin sekopäiseltä toiminnalta, etenkin jos et itse tupakoi.

Ymmärrän sen täysin, sitä se tavallaan onkin. Jotta ymmärtäisit paremmin minua ja muita kanssaihmisiäni, jotka elävät erilaisten riippuvuuksien kanssa, kerron sinulle, että me emme ole sekopäitä emme yhteiskunnan pohjasakkaa emmekä kasa halveksuttavaa jätettä. 

Me olemme ihmisiä, jotka loppujen lopuksi yrittävät selviytyä elämästään. Me olemme kehittäneet itsellemme erilaisia riippuvuuksia selviytymiskeinoiksi. Meille ei ole lapsuudessa opetettu terveitä tapoja olla ja elää, eikä vanhemmillemme ennen meitä. Itse asiassa me ja vanhempamme emme ole edes tienneet, että täällä voi elää. Olemme oppineet, että täällä kuuluu ainoastaan selviytyä. Ja sen me osaamme kyllä. 

Siksi toimimme niin kuin toimimme, vaikka tiedostamme järjen tasolla, että toimintamme voi olla todella haitallista sekä meille itsellemme, että ympäristöllemme. Ymmärrän aivan täysin, että avohaava kurkussa ei todellakaan kannattaisi tupakoida ja, että tupakointi aiheuttaa muun muassa keuhkosyöpää. Ja silti toimin edelleen niin kuin toimin. 

©Pixabay
Todettakoon tässä kohtaan, että minulla ei ole vieressäni tieteellistä näyttöä, edellisten väitteideni tueksi, ainoastaan omat havaintoni ja kokemukseni. Eli voit vapaasti halutessasi kyseenalaistaa tai kiistää kaiken kirjoittamani. 

Muutama sana avoliitosta alkoholin kanssa

Olen aikaisemmin kertonut olleeni pitkässä ja monivivahteisessa avoliitossa alkoholin kanssa. Liitto kesti vuosia, mutta nyt näyttää siltä, että se on päättynyt kuin itsestään.

Koen, että avoliittoni alkoholin kanssa oli kuin tulipalosta tuleva savu. Sisälläni roihusi tulipalo vuosikausia ja holtiton avoliitto oli tuo savu, joka tuprusi raivokkaasti tulipalon johdosta. Savu oli siis oire ja tulipalo ydinsyy.

Avoliittoni päättyi rakkaudesta käsin ei vihasta, tuomitsemisesta tai pakottamisesta käsin. Se päättyi, koska löysin tulipalon, jota aloin hitaasti mutta varmasti sammuttamaan, letkunani rakkaus ja hyväksyntä itseäni kohtaan. Kun tulipalo sammuu ei nouse enää savuakaan.

Kun löysin ydinsyyt epäterveelle alkoholinkäytölleni ja hoidin noita syitä, ei ollut enää tarvetta käyttää alkoholia. En edelleenkään halua tituleerata itseäni absolutistiksi, otan jos haluan ottaa, se mahdollisuus on aina olemassa. Viimeiseen puoleen vuoteen, ei vaan ole tuntunut siltä, että haluaisin. Ei ole ollut tarvetta joko muokata omaa persoonaansa alkoholin avulla, tullakseen hyväksytyksi tai paeta itseään sen tarjoamaan hetken helpotukseen.

Tunnesuhteessa Tupakkaan

Minulla on myös toinen rakkaussuhde. Se on olemassa tänäänkin, voimakas tunnesuhde tupakkaan. Voi hyvänen aika, kun se on minulle rakas. Olemme olleet yhdessä jo 20 – vuotta. Ja minun on hyvin vaikea myöntää itselleni, että tuo suhde saattaa olla pidemmällä aikavälillä keholleni ja terveydelleni hyvin haitallinen.

Ajatuskin tuosta suhteesta luopumisesta tuottaa surua ja ahdistusta. Minun on kuitenkin tiedostettava ja myönnettävä itselleni, että tuo sama luopumisen tuska on vallannut minut aiemminkin, liittyen epäterveistä suhteista irrottautumiseen. Huolimatta siitä, onko vastapuolena ollut ihminen, toimintamalli vai riippuvuutta aiheuttava tuote.

Tunnesuhteeni tupakkaan alkoi kehittymään hiljalleen 13 – vuotiaana, tallin nurkilla notkuessa. 13 – vuotias lapsen kehoni reagoi siihen hyvin voimakkaasti pidemmän aikaa. Alkuun henkoset aiheuttivat todella huonoa oloa, muistan yhdetkin kotibileet, joiden pihalla poltin ketjussa ja oksensin sitten ketjun päätteeksi eteeni. Ajan kuluessa huono olo vaihtui kuitenkin hyväksi oloksi. Kehoni on viisas ja jos sitä osaa kuunnella se kertoo kyllä, mikä on minulle hyväksi ja mikä ei.

En kyennyt kuuntelemaan kehoani. Vaikka olin lapsen kehossa, lapsuuteni oli valitettavasti päättynyt jo aiemmin. Olin emotionaalisella tasolla hyvin tyhjä ja hyvin yksin varhaislapsuudesta lähtien. Tupakka ja alkoholi täyttivät ja samalla turruttivat. Tartuin niihin kuin hukkuva oljenkorteen.

Tupakka on minulle vielä rakkaampi elämänkumppani kuin alkoholi aikoinaan. Sitä on mahdollista polttaa jatkuvasti ilman, että siitä tulee päihtyneeseen tilaan. Yhteiskunnan tasollakin on huomattavasti hyväksyttävämpää olla tupakoitsija kuin juoppo tai narkkari. 

Lapseni ja äitini eivät pidä siitä, että tupakoin. Ymmärrän sen täysin, olen kuullut, että tupakan haju on äärettömän ällöttävä etenkin niille, jotka eivät polta. Tästä minä en valitettavasti tiedä vielä mitään. 

Lapsillani ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tupakointini. Ihan niin kuin alkoholistin tai narkomaanin lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä vanhempansa alkoholismi tai huumeiden käyttö.

©Pixabay
Olen kuullut, että usein käy myös niin, että lapsi alkaa syyttää itseään vanhempiensa toiminnasta. Syyttämällä itseään hän saa edes näennäisen kontrollin tunteen tilanteeseen. Itsensä syyllistämisen aste ja voimakkuus on lapsenkin kohdalla, hänen omissa käsissään, vaikka mikään muu ei ole.

Äitini, joka on aina vetänyt puoleensa alkoholismia, tupakointia ja väkivaltaa harjoittavia miehiä, ei ole koskaan itse polttanut. Hän ei myöskään käyttänyt alkoholia lapsuudessani, ainakaan minun ollessa paikalla. Hän on vuosikaudet jankuttanut minulle siitä, että sinun pitää lopettaa tupakan poltto. Olen yrittänyt selittää hänelle, että se ei valitettavasti onnistu hänen käskystään. 

Tunnesuhteen tulevaisuus

Tupakasta luopumisajatuksen tuskasta huolimatta olen ryhtynyt hieman kyseenalaistamaan kumppanuuttamme. Tiedän, että tupakansavu turruttaa tunteita ja painaa niitä alaspäin kehooni. Se on ollut yksi kumppanuuttamme puoltava tekijä, paeta omia tunteitaan.

Tupakka on myös auttanut minut läpi monen kivun elämässäni. Esimerkiksi, maatessani kaksi viikkoa henkisessä tuskassa sängyssäni alkukesästä 2019, tupakka oli ainoa syy, joka sai minut nousemaan hetkeksi. Viimeisillä voimillani raahautumaan takapihalle.

Tapauksessani tilanne on kuitenkin niin, että tarve tupakalle on minulla yhtä vahva myös positiivisia tunteita tuntiessani tai hienoja ideoita saadessani. Minun on välittömästi päästävä noissa tilanteissa tupakalle vähän pohtimaan ja fiilistelemään juttuja. Ja tätä puolta minun on tällä hetkellä hieman vaikeaa ymmärtää, että miksi näin?

Asia liittynee vahvasti siihen, että olen silloin lapsuudessa tehnyt tupakasta sen tunteiden käsittelyssä tarvittavan aikuisen. Näin radikaalisti kielikuvattuna.

Se on ollut rinnallani aina, jättämättä ja pettämättä. Olen tullut siitä hyvin riippuvaiseksi, koska se on ollut korvaamaton apu ja tukija vaikeissa hetkissäni, kun ei ole ollut ketään tai mitään muuta apua.
Siksi minun on niin vaikea luopua siitä. Ja hyväksyn itseni tämän vaikeuden kanssa.

Koen, että minulla on nyt suuri mahdollisuus tutkia asiaa itsessäni tarkemmin. Kipittäessäni jonkun tunteen vallassa ja automaation ohjaamana tupakka-askille, pysähdynkin hetkeksi ja kuulostelen mikä minua sinne kulloinkin ohjaa.

Tämä pysähtyminen ja kuulostelu on ainoa asia, jota itseltäni pyydän tupakkaan liittyen tässä hetkessä. Ja tiedän, että se tulee olemaan ratkaisevassa asemassa tunnesuhteemme tulevaisuuden kannalta. Katsotaan mihin se johtaa.

Kuten varmaan arvaat, olen niin innoissani tästä pysähtymiskuulostelu pyynnöstäni, johon vastasin heti itselleni kyllä, että nyt on kerta kaikkiaan pakko kipittää keittiöön ottamaan kuppi kahvia ja siirtyä takapihalle tupakalle. 

Ja kertoa minulle, että hyväksyn itseni silti. 

Kommentit

Suositut tekstit