Pala uhriutujan elämän filosofiaa

Millaista on olla uhriutuja omassa elämässään? Miten uhriutuminen luo elämään negatiivisuutta? Millainen on uhriutujan elämän filosofia? Mistä se johtuu ja mitä asialle voisi tehdä?

kuva: Pixabay

Keittiöpsykologian tohtorina ja oman itseni tulevana erityisasiantuntijana tein muutama viikko sitten järkyttävän havainnon. Olen vuosikausia käyttänyt uhriutumista yhtenä monista haitallisista keinostani hakea hyväksyntää ja arvostusta elämässäni. Olen ollut uhriutuja isolla U:lla.

Olen toteuttanut uhriutujan rooliani muun muassa ystävyyssuhteissa. Suorituskeskeisenä ja miellyttämisen haluisena yksilönä olen aina ollut taipuvainen auttamaan muita. Auttamaan kaikesta muusta, esimerkiksi omasta jaksamisestani, huolimatta. Jos olisinkin todellisuudessa halunnut sanoa EI esimerkiksi ystävän auttamispyyntöön, en ole pystynyt siihen. Koska syvällä selkäytimessäni asuva hylkäämisenpelko on kirkunut välittömästi kurkku suorana: Sano KYLLÄ, muuten sinut voidaan hylätä!

Taipuvaisuus auttamiseenhan on ihan hyvä juttu ja hieno piirre ihmisessä. Mutta mielestäni motiiveja auttamisen takana on lähes yhtä tärkeää tarkastella kriittisesti kuin itse auttamistakin.

Jos syvimmät ja usein tiedostamattomat motiivit sekä auttamisen tulokset auttajalle, ovat esimerkiksi seuraavanlaisia, voi miettiä kuinka rakkaudellista tämä auttaminen on todellisuudessa ollut?

· Auttaja arvottaa itseään ja elämäänsä auttamisen määrällä ja laadulla.

·  Auttaja tuo toistuvasti esiin itse toteuttamiaan auttamisen kokemuksia keskusteluissa muiden kuin autettavien kanssa ja kiillottaa näin omaa haarniskaansa sekä itselleen että muille.

·   Auttaja tekee itsestään uhrin auttamisensa kautta. Minä aina autan kaikkia, mutta kukaan ei auta minua -tyyppisellä ajatusmallilla.

·   Auttaja nostaa omassa sisimmässään itsensä muiden ihmisten ja etenkin autettavien yläpuolelle.

Edellä mainitun tyyppinen harjoittamani "auttaminen" ei ole syvimmältä olemukseltaan puhdasta tai rakkaudellista auttamista. Se on ollut keinoni lisätä uhrin asemaa omassa elämässäni. Se on ollut yksi keinoistani tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Ihan minkä tahansa kautta ja hinnalla millä hyvänsä.

Uhrautuminen kulkee suvussani. Se on sukupolvien ketjussa kulkeva toimintamalli, jonka olen saanut verenperintönä syntymälahjaksi. Se on helppo tie, jossa ei tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästään tai valinnoistaan. Voi vain heittäytyä syyttämään muita, aina vanhemmista vihamiehiin saakka.

Toinen äärettömän tehokas uhriutumisen välineeni on ollut haastavat elämäntilanteet ja -kokemukset. Niihin voidaan lukea esimerkiksi vaikea lapsuus, jatkuva ajautuminen haastaviin ihmissuhteisiin, yksinhuoltajuus, hektinen työ, kinkkinen perhetilanne, ylipaino, alipaino tai vaikkapa vääränlaiset naapurit. You name it!

Uhrautujana tunnen näiden välineiden tehon läpikotaisin. Olen harjaantunut käyttämään niitä taidokkaasti hyödykseni, hakiessani epätoivoisesti oikeutusta omalle olemassaololleni. Koska en ole tiennyt, että tuo oikeutus on olemassa jokaiselle ihmiselle ilman, että sitä tarvitsee erikseen hakea. Se saadaan lahjaksi syntymässä tähän maailmaan.

Kyseisten välineiden käyttö on luonut eteeni negatiivisuuden polun. Tuota polkua tarpoessani olen luonut koko ajan huomaamattani elämääni lisää uhrautumisen välineitä. Eli haastavia elämäntilanteita ja -kokemuksia. Koska se mihin keskityn mielessäni, kasvaa ja tulee näkyväksi elämässäni. Niin hyvässä kuin pahassa.

Paradoksaalisinta asiassa on se, että vaikka olen itsekin nähnyt kyseisten välineiden käytön ja niissä vellomisen olevan haitallista minulle, en ole kuitenkaan alitajuisesti halunnut luopua niistä. Koska niiden kautta, olen tullut näkyväksi ja saanut arvostusta ympäristöltäni. Niiden kautta olen saanut illuusion oikeutuksesta omalle olemassaololleni.

Inhimillistä mutta totta. Olen toiminut näin, koska en ole rakastanut itseäni tarpeeksi kokeakseni minut arvokkaaksi ja hyväksi sellaisena kuin olen. Ilman suorituksia tai toisten kustannuksella itsensä nostamisia. Kaiken takana on ollut jokaisen ihmisen perustarve tuntea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi.

Jos olet joutunut uhriutumiseni uhriksi, olen todella pahoillani. Ymmärrä syyt toimintani takana ja anna minulle anteeksi. Olen toiminut ainoastaan niillä selviytymiskeinoilla, jotka olen kullakin hetkellä elämässäni tuntenut. Jos olet joutunut uhrikseni, se ei tarkoita sitä etten rakastaisi sinua. Rakastan kyllä, jatkossa vielä puhtaammista lähtökohdista. Ja autan edelleen, tällä kertaa oikeista syistä ja hylkäämättä itseäni.

Jos taas olet sielunsiskoni tai -veljeni tässä asiassa eli kanssauhriutuja, pohdi uhriutumiseen johtaneita syitä omassa elämässäsi ja avaa henkilökohtaisia uhriutumismotiivejasi sitä kautta. Ota vastuu uhriutumisestasi. Muista, että haastavatkin sukupolvien ketjut ovat murrettavissa!

Tämä havainto tuli minulle näkyväksi, kun löysin sisältäni ensimmäiset palaset rakkaudesta itseäni kohtaan. Rakkaudesta, jota olen niin kovasti koko elämäni ajan etsinyt itseni ulkopuolelta. Se antoi minulle voimaa hyväksyä itseni kaiken kanssa. Ja tuo hyväksyminen antoi rohkeutta nähdä myös varjoisat puolet minussa, tuoda ne näkyväksi ja tarkastella niitä ilman häpeää. Toivon vilpittömästi samaa kokemusta jokaiselle kanssauhriutujalle.

Kirjoittaessani tätä tekstiä mieleeni iski ajatus: Onko tämä tekstikin yksi uhrautumiseni luomistyö? Tarkastelin asiaa monelta kannalta ja sen pohjalta totesin, että ei se ole. Se on terveellinen väline tulla nähdyksi ja kuulluksi tällä maapallolla.