Jäähyväiset teatterille

Ihmisen elämä taitaa olla yhtä teatteria, ainakin minun elämäni. Joku kirjoittaa näytelmääni jossain koko ajan ja minä esitän vaihtuvia pääroolejani. Kohtaukset ja näyttämöt muuttuvat, muut näyttelijät vaihtuvat, mutta minä kuljen tuttujen roolieni mukaisesti.

©Pixabay

Välillä irtoan kehostani ja katselen sivusta, mitä tapahtuu, ilman minkäänlaista vaikutusvaltaa mihinkään. Olen kulloisenkin roolini mukaisesti ajautunut elämässäni ihmissuhteisiin, töihin, opiskeluihin, jopa lastentekoon. Moni ajautuminen on toki ollut suuri kiitollisuuden aihe, mutta haluan ajautumisen sijaan alkaa valitsemaan itse. Tulla siksi joksikin, joka kirjoittaa sitä minun näytelmääni siellä jossain. Riisuuntua tutuista ja turvallisista rooleista.

Työntekijästä työuupujaksi

Tänään on tällä erää viimeinen päiväni teatterituottajan työssä, ja yksi minua pitkään määrittäneistä rooleista on jäämässä taakse. Olen samanaikaisesti paniikissa, pelossa, haikea ja helpottunut. Mieleni melskaa ja mietin, olenko varmasti muistanut siirtää kaiken tarvittavan tiedon seuraajilleni. No en varmasti ole, koska se on mahdotonta. Siirtäisin pääni kovalevylle tallentuneen monigigaisen hiljaisen tiedon työkoneelleni heti, jos se olisi mahdollista.

Kerron itselleni, että viimeistään nyt on tullut aika päästää irti ajatuksesta, jossa tiedon tallennus tai tallentamattomuus on minun vastuullani. Kukaan ei ole korvaamaton.

Kun tuntee työskentelevänsä merkityksellisten asioiden äärellä, työstä sekä työyhteisöstä tulee tärkeä. Tärkeästä tulee elämänarvo ja elämänarvosta tulee elämäntapa. Taide- ja kulttuurialoilla se on usein näin, alalle hakeudutaan kutsumuksen perässä.

On sääli, että tuota kutsumusta, jonka tekemisen ja kokemisen on tutkitusti todettu tuottavan terveyttä ja hyvinvointia, ei aina tunnisteta esimerkiksi päättäjien taholla ihan oikeaksi työksi. Toimijoiden taloudelliset resurssit ovat sen mukaiset ja kutsumuksen toteuttaminen voi ajan saatossa muuttua hyvinkin raskaaksi.

Kohti työhyvinvointia, tuottaja! -opinnäytetyöni tulokset osoittavat, että 70% kollegoistani on kokenut tuon työuupumukseksikin kutsutun raskauden oireita. Toistelen tätä itselleni, koska se vähentää vanhaa sisäistä häpeää omasta uupumuksestani.

Minä päädyin alalle aivan sattumalta ja silti samaan aikaan tarkoitetusti, näin uskon. Teatterimaailma oli minulle täysin vieras sinne astuessani ja ajattelin, että olen tässä hetken aikaa. Hetki venyi yli seitsemäksi vuodeksi, tuo maailma on nimittäin mielenkiintoinen ja siihen on helppo rakastua.

Pääsin opettelemaan alusta lähtien ja kantapään kautta teatterituottamisen haasteet sekä huippuhetket. Miten hienoa, tuotan ihmisille vapaa-aikaa työkseni, ajattelin ensimmäiset vuodet. Se, että rakastaa työtään, tekee sitä sydämellään ja antaa ohjat sisäiselle yrittäjälleen, on todellinen työnimun luoja. Niin kauan, kun näin tapahtuu terveissä rajoissa.

Olin innokas, tehokas ja nopea oppimaan. Halusin näyttää kynteni, lunastaa kannukseni ja ottaa homman haltuuni hinnalla millä hyvänsä. Näin tein. Kun mikään ei riittänyt, hakeuduin vielä monimuoto-opiskelemaan työn oheen, jotta ammattitaitoni olisi sinetöity ihan virallisin papereinkin.

Pian terveet rajat olivat kadoksissa, rakkaus muuttui raskaudeksi ja voimavaratekijät kuormitustekijöiksi. Tämä oli väistämätöntä, koska minun on aina jostain syystä mentävä ääreen asti, jotta näkisin ja ymmärtäisin.

Tänään – työuupumustoipujana, jonka toimintakyky ei ole vuoden hidastamisen jälkeenkään palautunut – näen ja ymmärrän, että vähempikin olisi riittänyt. Teatterille se olisi todennäköisesti riittänyt aina, mutta ei minulle itselleni. Uupumuskokemukseni myötä, olen kuitenkin huomattavasti lähempänä sisäistä tietoa siitä, että minä riitän.

Uupumus ei suinkaan ole ainoa asia, jonka teatteri on tuonut elämääni, sen vaikutukset vaan tuntuvat kaikista näkyvimmiltä juuri nyt. Se on ollut myös tukeni ja pakopaikkani monessa henkilökohtaisen elämäni kriisissä. Se on antanut minulle ammattitaidon ja työkokemuksen niin monelta saralta, että sellaista tuskin olisi ollut mahdollista muualta saada. Se on tuonut elämääni ihania kokemuksia ja kohtaamisia, ystäviä ja tuttavia, joista monen uskon jäävän rinnalla kulkijoiksi tulevaisuuteenikin.

Ennen kaikkea, se on kuljettanut minua kohti tätä hetkeä, jossa lähden hitaasti kulkemaan kohti itse kirjoittamaani näytelmää, terveemmät rajat ja uudenlainen itsetuntemus tukenani.

Hyppy tuntemattomaan

©Pixabay

 Alut ja loput ovat aina saaneet minut pakokauhun valtaan. Sisäinen turvattomuus käynnistyy ja taistele-pakene-lamaannu -tilan, lamaannu -käsky yrittää tarttua puikkoihin. Olen aiemmin niiden edessä pyrkinyt suunnittelemaan kaiken ennakkoon, varmistelemaan selustaani ja tulevaisuuttani, vaikka väkisin.

Tällä kertaa hyppään suoraan kylmään, mustaan ja tuntemattomaan veteen. Tarkka suunnitelma, ennakointi ja kaikenlainen varmistelu puuttuvat, ja pelottaa niin saatanasti. Mutta olen jo matkalla, enää ei voi perääntyä, kun on jo hypännyt. Olen kohta kosketuksissa veden kanssa ja ainoa tie on kohti, suoraan pelon ja saatanan läpi.

Toivon, että vesi on kirkkaampaa pinnan alla. Toivon, että se lämpenee matkan varrella. Toivon, että Utopialandia on piiloutunut sinne ja tulee taas näkyviin.

Toivo vie uskoon ja usko johonkin uudenlaiseen. Olen siitä taas melko varma, kun oikein keskityn vakuuttelemaan itseäni. Kerron sitten, kuinka kävi.

Kommentit

  1. Huh huh ihan kuin olisin lukenut itse kirjoittamani tekstin! Elän todella samankaltaista tilannetta tällä hetkellä. Kiitos upeasta voimaa tuovasta kirjoituksesta ja voimia oman tiensä kulkijaksi ja itsensä sisälle muuttajaksi. Perässä tullaan♥️♥️♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Ja ihana kuulla, että vertaisia löytyy =)

      Voimia myös sinulle, tästä aukeaa meille tie johonkin uuteen ja upeaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit