KUT toi maailman näyttämölle Äidike kantaesityksellä

Voiko ihmissuhteen ostaa? Voiko sopimuksen turvin välttää hylätyksi tulemisen? Voiko turvallisen kiintymyssuhteen saada vielä aikuisena? kysyy Keski-Uudenmaan Teatteri KUTin kevätnäytelmä Äidike. Tammikuussa suomenkielisen kantaesityksensä saanut näytelmä marssittaa estradille kiintymyssuhdetraumat ja korjaavat kokemukset kevyessä ja hauskassa paketissa.

©Kristiina Männikkö

”Ellet ole koskaan saanut nauttia äidin rakkaudesta, saat siihen nyt toisen mahdollisuuden.”

Näytelmä kertoo vanhemmuudesta, äidin ja aikuisen tyttären epätyypillisestä suhteesta. Esperanza (Sari Havas) on lapseton, pienituloinen eläkeläisleski, joka päättää ryhtyä tarjoamaan palveluitaan maksullisena äitinä. Amparo (Sirja Sauros) on lapsena orpoutunut nuorehko nainen, joka kaipaa äitiä, tietyin ehdoin. Amparo vastaa Esperanzan ilmoitukseen ja siitä alkaa sopimusperusteinen perhesuhde, joka perustuu johonkin aivan muuhun kuin biologiaan.  

Tätä ei ollut ihan helppo viedä näyttämölle niin, että esityksestä saadaan vaivaton ja sujuva, sanoo ohjaaja Lija Fischer esityksen jälkeen. Olen alussa pienen hetken kysymysmerkkinä, kunnes näytelmän jännite tempaisee minut imuunsa ja pitää otteessaan loppuun asti. Kokonaisuus on mielestäni erittäin onnistunut, minua liikuttaa ja naurattaa sopivassa suhteessa läpi näytelmän. Ihastelen erityisesti kohtausten loppuihin rakennettuja tunnelman vaihdoksia, hilpeästä hirveään ja sitten rivakasti eteenpäin. Viljami Lehtosen musiikit saavat minut näissä kohdin kananlihalle. 

©Kristiina Männikkö

KUT toi Äidikkeen ohjelmistoonsa osana Suomen kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta, jonka tavoitteena on saada suomalaiset teatterit käännättämään ja kantaesittämään normaalisti katveeseen jäävien kielialueiden näytelmäkirjallisuutta. Äidikkeen on suomentanut Lumi Eronen.  

Marta Barcelón, alun perin katalaaninkielinen käsikirjoitus on hieno, se etenee epäkronologisessa järjestyksessä pirstaleisine aikatasoineen, ja miten nerokkaasti! Näytelmä antaa minulle katsojana pähkinöitä purtavaksi juuri sopivasti. Lopussa ajattelen Äidikkeen olevan varsin looginen kaikessa pirstaleisuudessaan.

Roolitus on erinomainen, näyttelijät Sari Havas ja Sirja Sauros ovat kuin oikean elämän äiti ja tytär. Havas äidikkeenä on kuin tulppaanintuoksuisessa keittiössä lauantaiaamupäivisin valmistuva omenakaurapaistos: turvallinen, huolehtiva ja lämmin, minäkin haluan hänen esittämänsä Esperanzan äidikseni! Sauros on tyttärenkorvikkeena turvallisuushakuinen, hylkäämiskokemuksia hinnalla millä hyvänsä karttava oman elämänsä toimitusjohtaja, joka etsii eheää kiintymyssuhdetta. Sauros on uusi tuttavuus KUTin lavoilla, toivottavasti hän on tullut jäädäkseen.

©Kristiina Männikkö

Äidike koskettanee äitien ja tytärten lisäksi jokaista, joka on jonkun lapsi, vanhempi, mummi, kummi tai ystävä, koska toisen ihmisen tarve on universaali. Näytelmä keskittyy vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen, mutta tuo samalla esiin normeista poikkeavan ihmissuhteen mahdollisuuden. Läheiseen ihmissuhteeseen ei tarvita välttämättä verisukulaisuutta tai rakkaussuhdetta, vaan sellainen voi syntyä monenlaisin tavoin nykymaailmassa. Ja erityisesti niille, joiden lapsuudessa rakennettiin useammin raketteja isän huumeruiskuista kuin keitettiin harakan huttua äidin sylissä, näytelmällä on toiveikas viesti: vaikka lapsuus olisi ollut traumaattinen, korjaavia kokemuksia voi saada vielä aikuisena.

Nautin Äidikkeestä täysin rinnoin! Kun menen teatteriin, haluan tuntea, oivaltaa, peilata näytelmän maailmaa omaani ja parhaimmillaan oppia jotakin uutta ihmisyydestä tai itsestäni. Äidike tarjosi tätä kaikkea keveästi ilman turhaa angstia ja ahdistamista. Lähdin teatterista hyväntuulisena ja virkistyneenä. Teki myös mieli soittaa sekä äidille että tyttärelle: hei, olette rakkaita, muistattehan!

Äidikkeen esitykset jatkuvat toukokuulle, liput ja lisätiedot tästä linkistä. 

Näin esityksen vapaalipulla, lämmin kiitos KUT!