Onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?

Luin tällä viikolla lehdestä artikkelin, joka kertoi kilpirauhassairaudesta kärsivän naisen tarinan. Juttu herätti minussa ajatuksia ja tunteita äskettäisen kilpirauhasleikkaukseni takia. Leikkauksen jälkeisistä vajaatoimintaoireista huolimatta, kilpirauhasarvoni ovat normalisoituneet.

kuva: Pixabay

Saadessani tuon tiedon lääkäriltä sivuutin asian hyvin nopeasti ja siirryin vatvomaan muita ahdistusta aiheuttavia tekijöitä elämässäni. Sen sijaan, että olisin tuntenut kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä terveydestäni. On uskomatonta, miten tulen pitäneeksi monia asioita elämässäni itsestäänselvyytenä.

Miksi ihmiselle on luontaisempaa pitää elämässään olevia hyviä asioita itsestäänselvyytenä, kuin tuntea niistä kiitollisuutta? Miksi niin moni tapahtumishetkellään jopa euforisia tunteita herättävä kokemus - aina lapsen syntymän ihmeestä, tärkeään ystävyyssuhteeseen – laimenee päivien kulkiessa?

Tämä itsestäänselvyyttäminen liittyy mielestäni kiinteästi ihmisen, joko sisäsyntyiseen tai ympäristöstä opittuun, tarpeeseen saada kaikkea aina lisää ja enemmän.

En sano, että terve kunnianhimo tai elämässä eteenpäin pyrkiminen olisivat huonoja asioita. Mutta silloin, kun tuo saamisen tarve syrjäyttää ja tyhjentää mielestä tässä hetkessä totta olevat, arvokkaat ja rakkaat asiat, on hyvä herätä miettimään, kuinka terve toimintamalli on kyseessä.

Onneksi tätäkään toimintamallia ei tarvitse kantaa loppuelämäänsä.

Tätä tekstiä kirjoittaessani tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että tiedostaessani asian en syyllistänyt itseäni. Hyväksyin itseni tämänkin kanssa ja se on iso askel.

Itsestäänselvyyttämisestä kiitollisuuteen siirtymisessä auttaa huomion lain tiedostaminen ja käyttöönotto. Se mihin kiinnitän huomioni elämässä, kasvaa ja saa ajattelevassa mielessäni aikaan megalomaaniset mittasuhteet, niin hyvässä kuin pahassakin.

Meille, joilla on luontainen taipumus kiinnittää huomionsa ennemmin siihen, mitä meiltä puuttuu, mikä jollakin toisella on paremmin, mikä minua tänään ahdistaa ja niin edespäin, huomion laki on erityisen julma.

Huomion lain tarkkojen asetusten mukaisesti, negatiivisuus meissä kasvaa ja ajaa väkisin myös itsestäänselvyyttämiseen. En keskity siihen hyvään mitä olen tai mitä minulla on, vaan siihen mitä en ole ja mitä minulla ei ole. Ja negatiivisuuden kehä on valmis.

Ajatella, mitä huomion laki saa aikaan, kun ryhtyy päivittäin kiinnittämään huomionsa rakkaisiin, positiivisiin ja arvokkaisiin asioihin itsessä ja elämässä. Ne asiat meissä ja elämässä kasvavat ja vahvistuvat.

Onko ruoho sitten vihreämpää aidan toisella puolen? Yleisellä tasolla, en usko, että on. Jokaisella meistä taitaa olla omat taakkansa vapauduttavaksi. Kuitenkin tässä asiayhteydessä, uskon vahvasti, että ruoho on oikeasti vihreämpää positiivisella puolella.

Tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti aidan ylitystä.

Älä turmele sitä mitä sinulla on, haluamalla sitä mitä ei ole. Ja muista, että mitä sinulla nyt on, oli kerran niiden asioiden joukossa, joista vain uneksit. - Epikuros