Kivun nimi

kuva: Pixabay

Tiistai 10.10.2017. Aleksis Kiven päivä. Suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivä, jona meidän perheen henkinen kipu ja uupumus sai nimen.  

Sen nimi on ADHD, käytöshäiriö ja uhmakkuushäiriö. Siis diagnoosi ihan oikean lääkärin suusta. Diagnoosi, jota olen jahdannut, en edes muista kuinka pitkään. Lapseni ei ole mielenvikainen, ei hullu, ei ilkeä. Lapseni on  neuropsykiatrisesti poikkeava. 

Oloni asian suhteen ovat ristiriitaiset. 

Osittain olo on voitonriemuinen. Tekisi mieli juosta ympäriinsä kuuluttamassa ihmisille, että minähän sanoin, minähän tiesin, alusta asti vaistosin! Lapseni ei ole rajoitta kasvanut, hän ei ole huonon vanhemmuuden tulos. Hänellä on neuropsykiatrisia erityisominaisuuksia. 

Että deal with it kanssaympäristö tai painukaa muualle. Ja osahan sinne on jo käskemättäkin painunut. 

Osittain surullinen ja sydäntä riistävä. Enhän minä tätä halunnut, vaikka sitä jahtasin. Enhän minä halunnut, että lapseni olisi mitenkään poikkeava.

Osittain suorittamispakkomielteinen. Nyt on etsittävä vertaisryhmää, kuntoutusta, sopeutumisvalmennusta ja pian. Saatava kaikki käyntiin asap! On etsittävä kaikki etsimisen arvoinen, hinnalla millä hyvänsä.

Osittain ja eniten helpottunut rakkaan lapseni puolesta, joka kuullessaan diagnooseistaan oli silminnähden huojentunut. Saadessaan tiedon, että hän ei tosiaankaan ole tyhmä tai hullu vaan tälle kaikelle harmaalle on syy, joka ei ole hän itse. 

Me selviämme tästäkin on asenne, jonka tulemme kaivamaan kaiken muun keskeltä, kunhan makustelemme ja hyväksymme asian! 

10.10.2017